”Yhden vuoden kokemus 10 kertaa vai 10 vuoden kokemus?”
Siteeraan Grant Cardone:a, koska mielestäni kysymys on erinomainen puhuttaessa kokemuksesta ja työvuosien oletetusta mukanaan tuomasta kompetenssista työelämässä. Ajallisesti sama matka voi tehdä melkoisen eron todellisessa osaamisessa ja kokemuksessa. Yhden vuoden kokemus 10 kertaa vai viiden vuoden kokemus? Entäpä viiden vuoden työkokemus ja yksi työpaikka vs. viiden vuoden työkokemus ja seitsemän eri työpaikkaa?
Tulevaisuudessa työelämä koostuu todennäköisesti yhä enemmän projektiluontoisemmista, lyhyemmistä työsuhteista. Silti edelleen törmään tilanteisiin, joissa ”pätkätöitä” tai lyhyitä työsuhteita ei pidetä arvokkaan kokemuksen mittarina. Pätkätöistä puhutaan ehkä hieman negatiiviseen sävyyn, niistä koetaan häpeää ja monesti esimerkiksi työtä hakiessa aiempia lyhyitä työsuhteita joudutaan selittelemään. Monella ahdistusta tuntuu aiheuttavan myös se, että työpaikassa pitäisi viihtyä mieluummin pidempään (vaikka väkisin!), jotta se näyttäisi hyvälle CV:ssä. Kokemusvuosien näytelmä ansioluettelossa menee varsinaisen työn ja tekemisen ilon edelle.
Tiedän, että rekrytointi on kriittinen menestystekijä työnantajalle ja rekrytointiin tehtyjen satsausten vaikutusten toivotaan olevan kauaskantoisia. Näissä tilanteissa usein puntaroidaan sitä, onko kanditaatti halukas sitoutumaan ja edustaako hän sitä, mitä työnantaja haluaa edustaa. Jos potentiaalisella hakijalla on useita lyhyempiä työsuhteita takana, helposti ajatellaan, että työntekijä ei ole sitoutumiskykyinen tai mietitään, miksiköhän häntä ei ole haluttu palkata pidempään työsuhteeseen. Usein tätä pohditaan nimenomaan työntekijään liittyvänä asiana – ei niinkään työnantajaan liittyvänä asiana. Tässä tilanteessa mielestäni olisi hyvä kysyä myös, halutaanko tulevaisuudessa työntekijöitä, jotka tekevät työtä innostuksesta käsin vai tekijöitä, jotka väkisin roikkuvat työsuhteessa saadakseen ansioluetteloon lisää koristetta?
Aiemmin siteraamani Mr. Cardone on todennut myös, että siinä vaiheessa, jos työntekijä ottaa lopputilin, hän on todellisuudessa lopettanut työskentelyn jo 3-4 kk aikaisemmin. Havainto ei ole perätön – kyse on ainoastaan vaietusta asiasta. Monessa tapauksessa työ on lopetettu jo paljon mainittua aikaisemminkin ja on siirrytty hitaan kuoleman vaiheeseen odottelemaan eläkepäiviä. Sitäkö me todella työelämältä haluamme? Onko pätkätyöt tai lyhyemmät työsuhteet huonommassa valossa syyttä suotta? Mitä voisimme tehdä, jotta vaihtamisen kynnys olisi matalampi? Mitä hyvää siitä voisi seurata? Uskon, että yrityksissä tullaan heräämään työvoiman kierron positiivisiin vaikutuksiin (esimerkiksi osaamisen monipuolistumiseen) muutamien vuosien sisällä. Väitän, että sillä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus näihin edellä kuvattuihin hitaisiin kuolemiin. Hitaan kuoleman kohtalo tuskin on kenenkään työntekijän tai työnantajan haave. Kun työpaikan vaihtaminen tai lyhyemmissä työsuhteissa työskentely ei herätä enää niin paljon kummaksuntaa, uskon, että meillä on enemmän energisiä, rohkeita ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä työelämän pelikentällä.
Pätkätöihin liittyviä uskomuksia pitää alkaa ravistelemaan jo nyt.
Työelämässä erittäin tärkeitä metataitoja, joita pätkätöistä voi oppia, on välillä hankala sanoittaa tai tuoda perinteisin keinoin esille. Haluan oman tarinani kautta toimia ehkä tietynlaisena äänitorvena siihen, millaisia hyödyllisiä työelämässä tarvittavia taitoja olen pätkätöistä itse oppinut ja mitä jokainen niistä voi oppia.
Nopealla laskutoimituksella yli kymmenvuotisen työurani aikana viimeisten viiden vuoden aikana minulla on ollut seitsemän eri työpaikkaa ja lukuisia projekteja. Olen saanut kehittää itseäni monella alalla, monenlaisissa tehtävissä ja sisäänrakennettu halu oppia uutta ja utelias luonne ovat varmasti olleet avuksi matkallani.
Pätkätyöläiselle arkea on se, että työstä ei ole varmuutta. Kun muutin Tampereelle v.2007, muutin tänne työn perässä, vaikka työstä ei ollut varmuutta! Kun työtä ei voinut pitää itsestäänselvyytenä tai ”jokamiehen” oikeutena, se opetti paljon. Ensinnäkin, kun työn jatkumosta ei ollut varmuutta, pyrin työvuorossa tekemään aina vähän vaadittua enemmän ja pikkaisen pyydettyä paremmin – omaan piikkiin tietenkin. Halusin parantaa mahdollisuuksiani saada lisävuoroja ja tietenkin näin toimien paransin omaa neuvotteluasemaa. Keskeinen oppi työelämään: opin olemaan palveluammatissa. Loppuviimein kaikissa työsuhteissa on kysymys asiakkaan palvelemisesta ja palveluksessa olemisesta – edelleenkään en lähtisi pitämään yhtäkään asiakasta itsestäänselvyytenä! Mielestäni tämä on oppi, joka täytyy aina muistaa!
Mitä muuta? Kun työstä ei ollut varmuutta, opin elämään jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Miten tämä on näkynyt työelämässä tärkeänä taitona myöhemmin? Ainakin muutosvastarinta on jäänyt itselle hieman vieraaksi käsitteeksi. En ole työskennellyt yhdessäkään yrityksessä, jossa muutoksia ei tulisi vastaan – muutosten näkeminen kehittymisen edellytyksenä ja mahdollisuutena on taito, jota moni johtaja varmasti arvostaa ja se kuuluu alaistaitojen aateliin – laitetaan tämäkin korvan taakse muistiin.
Mitä vielä? Joustavuutta. Usein joustavuudesta tulee mieleen vain työaikaan ja työvuoroihin liittyvät joustamiset. Kyllä, se on totta, että niissäkin täytyy mahdollisuuksien mukaan kyetä joustamaan, mutta joustavuus tarkoittaa muutakin. Mielestäni tärkein oppi joustavuudesta on se, että kykenee tekemään myös omaan ruutuun kuulumattomia hommia. Tärkeä taito missä tahansa työyhteisössä, sitä kutsutaan myös yhteispeliksi.
Tehokasta näkemyksen laajentamista
Omaa työuraani ajatellen olen enemmän kuin kiitollinen, että olen saanut työskennellä yhteensä yli 20:ssä eri työpaikassa. Olen nähnyt lukuisia eri toimintamalleja ja tapoja, yhtä monta työkulttuuria kuin työpaikkaa, erilaisia tapoja johtaa yritystä ja ihmisiä, erilaisia haasteita erilaisessa kasvuvaiheessa olevissa yrityksissä, kasvuhaasteiden taklaamista, erilaisia prosesseja, erilaisia näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen ja ja…Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle! Miten paljon olenkaan saanut tutustua erilaisiin näkemyksiin matkani varrella ja miten monelta ihmiseltä olen saanut urani varrella oppia! Ja mikä määrä ystäviä ja työelämän kontakteja on vuosien saatossa syntynyt!
Kymmenen vuotta työelämässä ja yksi työpaikka vs. kymmenen vuotta työelämässä ja 15 työpaikkaa? Jälkimmäinen tie on itselleni tuonut näkemykseen laaja-alaisuutta ja ymmärrystä ihan eri tavalla, kuin jos olisin työskennellyt saman työnantajan palveluksessa koko tämän ajan. Ja arvatkaa mitä? Ei kyllästytä! Tekemiseen ja uuden oppimiseen on edelleen intoa!
Minua ei koulussa kehoitettu hankkimaan erilaisia töitä ja erilaista kokemusta. Pitkä ura oli se, mihin automaattisesti piti pyrkiä. Ei kukaan koskaan kannustanut, että ala pätkätyöläiseksi! 😀 Tällaiset ajatusmallit varmasti osaltaan on vaikuttaneet siihen, miksi lyhyisiin työsuhteisiin ja pätkätöihin tietynlaisia ennakkoluuloja ja uskomuksia liittyy.
Portfoliotyön yleistyessä tärkeää on, että tuemme jatkossa niitä valmiuksia, joita työelämässä todella tarvitaan! Ottaen huomioon, että ammatteja syntyy ja katoaa nyt nopeammin kuin ikinä aiemmin, on meillä mahdollisuuskin kokeilla erilaisia asioita ja hankkia erilaisia kokemuksia.
Eikö olisi jo aika päästää irti pätkätöihin liittyvistä negatiivista uskomuksista ja miettiä, millaisia mahdollisuuksia ne meille työelämään mukanaan tuovat?
-Taru
Alkup. julkaisuajankohta 16.1.2018